Liikuntarajoitusviikko

Kello on varttia vaille yhdeksän lauantaiaamuna, eikä ole kiire mihinkään. Tekisi mieli lähteä salille tai vähintään juoksemaan, mutta ei, lääkärin määräyksestä tämä viikko vain kävellään rauhallisesti.

Mitä sitten on tapahtunut? Ilmeisestikin muutaman viikon takainen ummetus ja siihen käytetty Microlax aiheutti tuhoja, joiden jälkiseuraamuksista tässä nyt sitten kärsitään. Kivut alkoivat ti-iltana, yltyen keskiviikkona mahdottomalle tasolle, kun istuminen ja seisominen aiheuttivat hirvittävää tuskaa. Vain kyljellään maatessa kipu oli inhimillinen. Lääkäriin ei päässyt ennen torstaita, mutta heti oikeanlaisten lääkkeiden kanssa kivun kanssa pystyi elämään suhteellisen normaalia elämää. Ilman raskasta liikuntaa. Ja mä en kyllä osaa mitään tehdä sinne päin, ainoastaan täysillä :)

Tietty tällainen pakkoliikuntatauko laittaa miettimään asioita, niitä hyviä ja huonoja.

Huonoja:

1. Koko homma loppuu tähän, mä en saa enää itteäni niskasta kiinni. Ruokailu on mitä sattuu, eikä liikuntaa laisinkaan. Viikon tauon jälkeen en saa motivoitua itseäni jatkamaan.
2. Hirveet morkkikset, kun ei liiku.
3. Mitäs jos tämä onkin itseaiheutettua liiallisesta liikunnasta?

Hyviä:

1. Voi tehdä ihan hyvääkin vähäksi aikaa rauhoittaa tätä menoa ja antaa kropalle aikaa ja lepoa.
2. Lisää aikaa perheen kanssa.
3. Lisää omaa aikaa, omien ajatusten kanssa.

 

Saavutukset tähän mennessä puhukoon puolestaan ja homma jatkukoon. Itsesäälissä rypemiseen en ryhdy ja ajatukset suuntaan tulevaan. Viikko sinne tai tänne, ei tämä siihen kaadu. Ni!